sunnuntai, 17. kesäkuu 2012

Maaliman paras raparperipiirakka!

dscn2998z.jpg dscn2999c.jpg


Nyt jaan ilolla kanssanne superhyvän raparperipiirakan reseptin. En ainakaan muista koskaan parempaa syöneeni, joten päätin, että tämä on parasta, ainakin tässä minun maailmassani. Ohje on kaiken hyvän lisäksi helppo ja nopea, joten mikäs sen mukavampaa. Tähän ei tarvita edes sähkövatkainta (tai hurjia käsivoimia), ja sekös sähkärin ääntä inhoavalle sopii. Pyöreän peruspiirasvuoan kokoiseen piiraaseen tarvitset näitä:


4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
125g voisulaa
Nämä sekoitetaan vaan sekaisin. Ensin kannattaa sekoittaa kuivat aineet, ja lisätä sitten voi perään ja sekoittaa. 1/3 taikinasta siirretään odottamaan toiseen astiaan.


1 dl piimää
1 kananmuna
1 tl kanelia


Nämä sekoitetaan jäljelle jääneeseen 2/3 taikinaan. Sitten vaan tämä taikina leivinpaperoituun piirasvuokaan.


0,5 l raparperinpaloja
1 rkl sokeria
1 tl kanelia


Raparperin palat järjestellään kivasti taikinan päälle. Päälle ripotellaan sopivasti eli melko paljon sokeria ja kanelia.


250g turkkilaista jugurttia (/kermaviiliä/rahkaa)
0,8 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna


Nämä sekoitetaan keskenään ja levitellään raparperien päälle. Koko setti uuniin 175 asteeseen n. 45 minuutiksi.


dscn2975x.jpg Tässä herkku puolivalmiina


Ja on muuten hyvää!! Lämpöisenä voisi sopia oikein hyvin joku vaniljasoossi tämän kanssa, mutta maku vaan paranee, kun piirakka jäähtyy jääkaapissa. Olin onnekas, ja sain kivan mummokaverin, joka luovutti mulle useita raparpereja, joista oon sitten tätä piirakkaa tehnyt pariin otteeseen. Parasta tuli, kun täytteessä oli turkkilaista jugurttia, mutta toisella kertaa puolet oli kermaviiliä, ja hyvin teki sitenkin piirakka kauppansa. Rahka tohon sopii myös takuuvarmasti.

dscn2976c.jpg
Die Türkische. Jeden Tag so schnell :D

dscn3005z.jpg dscn3006.jpg

Kissakuvissa talomme suosituin paikka eli putipuhdas eteisen matto. Paikasta käydään taistoa päivittäin, eikä se kovin pitkään suorassa pysykään.

dscn3007ui.jpg Kiiville kelpaa muutkin paikat...

torstai, 14. kesäkuu 2012

Long time no abc...

Jospa sitä välillä aktivoituisi bloginkin puolella. Oonhan mä käsityöhommia tehnyt jonkin verran, ja aina sitä nyt jotakin kirjotettavaa ja kuvattavaakin toki olisi. Kissoja ainakin, jos ei muuta :)

Itse asiassa voisin käydä valokuvailee myös mun ja naapurin tätin ostamat kesäkukat, kun nekin omin kätösin istuteltiin talolaistemme iloksi. Ja kauniin amppelineilikan sain myös parvekettamme koristamaan. Tosin sitä näytän vasta, kun on saatu hieman paremmin puunattua tuo partsi. Tänään aloteltiin hommaa, ja vielä siinä sitä riittää, huhhuh. En vaan voi uskoa, että näin paljoa siitepölyä olisi muina vuosina ollutkaan..

Sitten kädentekeleitäkin hieman. Eli tällaset ostin tänään:
dscn2978op.jpg
Mutta miksi? Koska näin kauhean kauniit asiat näissä euron rannekoruissa. Nimittäin sudenkorennon ja linnun, joten pakkohan se oli napata kaksi korua mukaani.
dscn2979t.jpg dscn2981pr.jpg
Myös tämä neliapila oli ihan ok, joten enköhän niistäkin jotain keksi.
dscn2982d.jpg
Joten nipsnaps ja letit purkuun...
dscn2989l.jpg

Nuo kaksi helyä siis näin heti korviksina. Ja tällaiset niistä tuli: dscn2992j.jpg dscn2996l.jpg

Tällaiset tuli samalla kans väsättyä, koska multa ei juuri sinisiä korviksia löydy. Ja tykkään yhdistellä korviksiin jotain vaatteissa tai asusteissa näkyvää väriä, ja onhan mulla sinisiä paitoja useitakin.
dscn2995o.jpg

Vielä pitää esitellä millasia nappeja ja helmiä oon ostanu FB:n Käsityökirppiksen kautta. Ja kaloista on jo ainakin yhdet korviksetkin tehty. Nää vaan on niiiiiiin söpöjä, nam.
dscn2985v.jpg dscn2987f.jpg
Kissat ja koirat ja nuo ankatkin on niin hellyyttäviä että. Eiköhän niillekin joku paikka vielä löydy.
Tuolla odottaa työläs neulomus esittelyä, ja lisäksi yksi superhuippuhyvä raparperipiiraan ohje, jonka lupaan esitellä myöhemmin. Toivottavasti nää koodaukset sujus edelleen jotenkin. Radio silence has ended. For now.

maanantai, 23. huhtikuu 2012

Uusi ja viimeisin SLY-paketti + jotain muuta.

Helou ja heippatimoikkalis.

Tänään tuli viimoinen SLY18-paketti! Eilen muuten tajusin, että kääkkistä blääh, missasin seuraavan kierroksen tyystiin. Nyyhkis. Ei auta, kun pistellä muistutuksia itelleen 3 kk:n päähän, että muistaa sit kierrokselle 20 ilmottautua ajoissa.

dscn2962c.jpg

Tällasta pakettia. Siinä on siis mielenkiintoinen kasvatusalusta & herneen verson siemeniä (eli herneitä, hihii), ihana tiskirätti, värikäs kortti sekä Quick & Easy-reseptikirjanen. Kiitos!! Kiitos Prognoosi. Hän siis paljastui salaiseksi ystäväisekseni :) Pistin äsken herneet likoamaan ja lupaan raportoida siitä, saadaanko versoja, ja syökö kisut kaikki ennen minua... :D Hassua muuten, että tykkään herneen versoista tosi paljon!! Ne on niin hyviä, kun ravintola-annoksissa usein on niitä siinä päällä, namnam... Ja tänään niitä oli koulussa taas salaatin päällä "koristeena", niin toki nappasin versot itsellein. Namskis. Tuntuu, että SLY on osunut ihmeellisen jännästä juuri nappiin, ja samanmoisia kokemuksia oon havainnu oman pakettien saajani ihmetelleen blogissaan...


Yksi päivä löytyi postilaatikosta tällainen iso paketti. Hmm, mitäs täältä löytyykään...

dscn2945f.jpg


dscn2946r.jpg dscn2947.jpg

Ai niin, se ihana voittamani huivi! Ja miten kaunis kissa-kortti! (Tässä vaiheessa mietin, että onkohan lähettäjäkin kissafani, vai onko vaan sattumalta onnistunut korttivalinnassaan hyvin...)

dscn2948v.jpg dscn2951wo.jpg

Vaan kappas vaan ja superkappas! Sieltähän löytyi kolme hiirtä, jokaiselle maukujalle omansa. Ihania hiiriä, sisällään on rapisevaa jotakin. Ja kissat tykkää. Ja mami kanssa, on ne niin söpöjä. Ja ennen kaikkea olin otettu ja liikuttunut tästä; tuntematon ihminen on tehnyt jättimäisen kauniin huivin, ja lähettää sen _minulle_, ilmaiseksi, ja vielä kaiken lisäksi on lukenut blogistani kissoistani, ja halunnut tehdä niillekin jotain... Mun mielestä todella ihanaa.

dscn2952s.jpg

Ja niin, täytyy tietenkin kertoa, kuka se "joku" oli. Se oli Knea Silmukat ristissä-blogista, jonka arvonnasta voitin siis tuon jättimäisen huivin. Siitä löytyy kuvia tuolta blogista, en itse oikein saanut kuvattua...
Arvosti kisut muutenkin tuota Knean pakettia, omaan tapaansa. Piku ja Neo:

dscn2953e.jpg dscn2956r.jpg

Toki Neo myös nukkuu laatikossaan välillä, joskin se on hieman ahdas hälle... Ja loota pikkusen repesi, kun Neo oli laatikossa selällään kerällä ja Piku hyppäsi päälle :D Ja Neo menetti valtaistuimensa hetkeksi (nyt se muuten istua tönöttää taas siellä laatikossa):
dscn2960dr.jpg

Piku on sen verran pienempi, että mahtuu sivuttainkin olevaan laatikkoon. Ja taas mami kiusaa salaman kanssa nukkuvaa, hups.

Sellasta juttua tällä erää. Ehkä saan tänne käsityöasioitakin pian taas. Mulla on nyt ollu vähän hiljasempaa, mitä nyt pikkasen tullut virkkailtua. Ja purettua, tietenkin. Purin ihan kokonaan sen vihreä-keltasen ympyrähommelin, jota myös liiviksi kutsutaan, ja aloitin ihan alusta ton Neulo. Virkkaa. Kirjo ekolangasta-kirjan ohjeella. Toki huomasin jossain vaiheessa, että pitää alkaa poikkeamaan ohjeesta, joten... Saa nähdä millon tuo valmistuu. Toivottavasti joskus. Pitää tsekkailla muutenkin, että mitä oon täällä näyttänyt, kun oon lätkässy FB:n jotain käsityökuvia, niin en muista sit, mitä on ja ei oo täällä.

Kaksi kivaa pupulaista tähän loppuun vielä, kivaa viikonalkua toivottelemaan:

dscn2937p.jpg dscn2899a.jpg

lauantai, 31. maaliskuu 2012

Vauvalle

Tällaset tuli tehtyä pehmosesta merino-villasta kaverin pian-maailmaan-saapuvalle vaaville:

dscn2865c.jpg dscn2876a.jpg
Bodaripingviini-tossukat ja etana-tumput.

Ja yks vielä molemmista:
dscn2878u.jpg
Semmosia, söpösiä.
Ja näin söpöinä kaverit äsken sohvalla nukkuivat:
dscn2887t.jpg

torstai, 22. maaliskuu 2012

Uusi SLY-pakettini

Eli sellainen saapui. Posti-ilmotus tuli jo par päivää sitten, mutta odottelin, että tuli muutakin asiaa kartsalle ennen kun hain. Eli tänään hain. Ja mitäs siellä oli:
dscn2861t.jpg
dscn2862a.jpg
dscn2863u.jpg
Ja ei, Kiivi ei ollut paketissa, mutta taas kiinnostui Pikun kanssa niin, että kuvaus oli hieman hankalaa... Paketissa oli siis Low-Fat Fudge Brownies-paketti, Leivotaan-lehti (joka sisältää näemmä herkullisia reseptejä, myös karppireseptejä!) ja aurinkoströsseleitä sekä kaunis kortti! Kiitos Salainen Salli. Hassua, kun oon kauan miettinyt, että pitäisi ostaa strösseleitä, mutten ole raaskinut. Ja nyt niitä tuli, jee!
Sitten pari muuta kuvaa vielä
dscn2843q.jpg dscn2844s.jpg
Siinä Revontulta hienosti esittelen. Tosi tyylikkäänä, buahhah.
dscn2850e.jpg dscn2846r.jpg
Ja tässä tällanen, Puro Batikista tuli bolerotyyppinen juttu. Pitänee kuvata joskus in action.
Sellasta. Joskus lisää. Moro.