Toivon kovasti, että tällä erää kuvien lisäys onnistuu. Tosiaan nämä joogasukat sain juuri valmiiksi, oikein kivat tuli. Vaihdoin palmikon kokoa pienemmäksi jalkapöydän päälle, tosin meni muutenkin vähän sekavaksi noi palmikoiden kiertojen laskut, joten virheitä voipi olla. Sen verran ohutta toi Nalle-lanka, ettei meinaa huomata eroja, ja laskea unohtelin alati. Noh, tiistaina nämä jalassa joogailemaan kuitenkin :)

 

Rekrytoin meidän luokan neulojia tuossa taannoin tekemään nuttuja Etiopiaan www.nuttu.info/, ja sain vihdoin aloitettua oman versioni asian tiimoilta. Ostin kolmosen bambupuikot ja ihanaa, pehmoista Drops Alpaca-lankaa Pikkulinnasta. Ihana kauppa muuten :) Nappasin sieltä mukaan myös ristipistokangasta, ja aattelin kokeilla jonkinlaista pistelyä jokunen päivä :)

 

Tässä tulee nuttunuttunen.

Sain myös ilmoituksen tulevasta SLY:stäni, eli selvisi kelle paketteja lähettelen. Hurjaa. Jännittyneenä odotan sen minulle lähettelijän ilmoitusta itsestään, jee. Lisään kuvat, kun oon eka julkassut tän, ettei ainakaan häviä tekstit minnekään. (Vois varmaan myös tehdä tän eka vaan tekstinä, ja heittää sit nettiin...)

Miukumaukutkin sanoo heippa.